
Jouko Raunio
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV — Itsenäinen välittäjäyrittäjä, PDA Oy
Suomen Välitysliike I PDA Oy, 1614125-4
Ota yhteyttä→“Onnistunut asuntokauppa edellyttää kaikkien kaupan osapuolien yhteistyötä.”
Ensimmäisestä henkilökohtaisesta asuntokaupasta on kulunut jo noin 40 vuotta. Jo silloin oli asuntokauppa ihmisen tärkeimpiä ja isoja kauppoja. Tämän tosiasian huomioiminen on edellyttänyt asiakkaiden — niin myyjän kuin ostajankin — kuuntelemista isolla herkällä korvalla.
Vuosien kokemus välitystyössä on opettanut kuuntelemaan, selvittämään taustoja, syitä ja seurauksia miten asiakas haluaa ja on suunnitellut asunnon ostoa tai myyntiä.
Asuntokauppaa ohjaava lainsäädäntö on erittäin laaja sekä velvoittava kaupan osapuolille. Kiinteistönvälittäjän jatkuvan oppimisen tie on pysyä mukana lakiuudistuksissa — olen panostanut välitystyössä välittäjän vastuulla olevien oikeudellisten kysymysten ennakolta selvittämiseen ja samalla tietysti asiakkaan tavoitteisiin ja asemaan kohteen myyjänä. Minulle eivät ole vieraita erikoisosaamista vaativat toimeksiannot, esimerkkinä perikunnan nimissä annettavat toimeksiannot asunnon tai kiinteistön myynnistä.
Erikoisosaamistani on uudiskohteiden projektit. Ostan asiakkaitteni lukuun tontteja, suunnittelemme mitä ja miten tontille rakennetaan. Voimme toteuttaa rakentamisen asiakkaalle itselleen tai ennakkomarkkinoinnin kautta myyntiin.
Pitkän välittäjätyöni aikana olen toiminut ja toimin edelleen asunto-osakeyhtiöiden hallituksen tukihenkilönä erityisesti pienemmissä yhtiöissä, joissa ei ole käytettävissä esimerkiksi isännöintipalveluja tai tietoa taloyhtiön remonttitarpeesta.
Välitystyön motivaation tuo onnistunut asuntokauppa, jossa kaikki osapuolet kokevat tavoitteiden täyttyneen! Laita viesti ja katsotaan yhdessä, miten syntyy sinulle paras onnistuminen asuntokaupassa.
Arviokäynti
Kerro kohteesta, sovitaan käynti.
Jouko ottaa sinuun yhteyttä sovitusti ja käy paikan päällä arvioimassa kotisi, täysin maksutta ja ilman myyntivelvoitetta.
Oletko myymässä asuntoa?
Kerromme mihin hintaan asuntosi myydään ja miten teemme sen.
Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, Mariankatu 14.