
“Tampereen ja lähiseutujen asiantuntija.”
Olen Pirkanmaalla syntynyt, siellä perheeni kasvattanut ja useilla paikkakunnilla asunut, joten alue on minulle tuttu ja tärkeä. Työni kautta olen saanut tutustua entistä syvällisemmin alueemme tarjoamiin monipuolisiin asuinmahdollisuuksiin eri elämänvaiheissa.
Kokemuksestani tiedän, että asunnon myyminen tai ostaminen on merkittävä päätös ja uuden alku. Minulle kaiken keskiössä on löytää sekä myyjän että ostajan kannalta positiivinen ratkaisu, ja olen sitoutunut tekemään kaikkeni, että prosessi etenee mahdollisimman sujuvasti ja stressittömästi. Olen saanut kiitosta asiakkailtani kyvystäni kuunnella ja ymmärtää erilaisia tarpeita, toiveita ja elämäntilanteita.
Käytän paljon aikaa kohteeseen tutustumiseen ja kohteen markkinointiin, jotta jokainen myytävä kohde löytää juuri sen oikean ostajan. Näin pääsemme parhaaseen lopputulokseen ja teemme yhdessä kestäviä ratkaisuja.
Toimin koko Pirkanmaalla sekä Hämeenlinnan alueella.
Arviokäynti
Kerro kohteesta, sovitaan käynti.
Mikko ottaa sinuun yhteyttä sovitusti ja käy paikan päällä arvioimassa kotisi, täysin maksutta ja ilman myyntivelvoitetta.
Oletko myymässä asuntoa?
Kerromme mihin hintaan asuntosi myydään ja miten teemme sen.
Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, Mariankatu 14.